Puola

Puola on Euroopan lahja metsästäjille. Nopean lentoyhteyden päässä sijaitseva monipuolinen, toimiva ja laadukas metsästyskohde, josta löytyvät loistavat kauris-, saksanhirvi-, kuusipeura-, mufloni- ja villisikajahdit.

Hyvin hoidetut riistakannat ja erittäin ammattitaitoinen metsästysorganisaatio tekevät jahdista nautinnollista. Tarjoamme käyttöönne yli kolmekymmentä testattua metsästyskohdetta eri puolilla Puolaa. Sijoitamme metsästäjät aina parhaaseen mahdolliseen kohteeseen asiakkaan toiveet huomioiden. Onnistuneet yksilöjahdit ja nopeatempoiset ajojahtimme jatkuvat Puolassa jo kahdeksatta vuotta.

Ajojahdit

Aloitimme toiminnan Puolassa 8 vuotta sitten. Puola oli tuolloin suhteellisen tuntematon metsästyskohde suomalaisille ja vain muutamia yksittäisiä metsästysseurueita vieraili maassa vuosittain. Aloitimme parilla ryhmällä ja siitä se sitten lähti. Tieto onnistuneista jahdeista kiiri puskaradiossa (siitä KIITOS kuuluu Teille asiakkaille) ja vuosi toisensa jälkeen Puolaan suuntaavien metsästäjien määrä on ollut kasvussa. Viime kaudella kauttamme vieraili Puolassa yli 300 suomalaismetsästäjää. Tämä kertoo jotain jahdin luonteesta. Se sopii meille suomalaisille! Arvostamme villiä riistaa, toimivaa jahtia ilman turhia odotteluja ja hinnoittelultaan selkeää kokonaisuutta. Puola tarjoaa kaikkea tätä ja paljon muuta.

Puolan ajojahtipakettimme noudattaa selkeää kaavaa. Hinta sisältää kaiken lentokenttäkuljetuksista lähtien. Majoitamme ryhmät parhaaseen saatavilla olevaan hotelliin/kartanoon ja huolehdimme, että pöydässä on vähintäänkin riittävästi ruokaa. Aloitamme päivät käskynjaolla ja passikorttien arvonnalla jo aamuhämärissä ja aamun valjettua olemme valmiina passissa ja aloitamme ensimmäisen ajon. Ajoja järjestetään päivän aikana yleensä 6-8. Joskus pitkien ajojen alueilla olemme joutuneet tyytymään viiteen, mutta joskus vetäneet jopa 11 ajoa päivässä. Tällaista toimintaa et löydä mistään muualta Euroopasta, tai yleensäkään koko maailmasta. Puolan ajojahtimalli on ainutlaatuinen.

Ajojahtia varten on kehitetty loistava passikorttijärjestelmä joka ei jätä selittelyille sijaa. Passikortti kertoo passipaikan numeron jokaiseen päivän ajoon ja kierrättää ”kuumia” passeja. Järjestelmä ei suosi ketään ja kaikki pääsevät jahtiin samalta viivalta. Lopputulos on tuurista ja ampujista kiinni.

Ajojahdeissa ammutaan keskimäärin 10–15 villisikaa päivässä. Kauriita on alueilla paljon ja niiden määrä paraatissa riippuu pitkälti metsästäjien halusta ampua niitä ja kyvystä tunnistaa naaras ja uros toisistaan. Ajojahtikaudella ainoastaan kaurisnaaraan ja vasojen ampuminen on sallittua. Saksanhirvien määrä vaihtelee alueittain. Jahdin hintaan kuuluu saksanhirvinaaraiden ja vasojen kaatoluvat, joillakin alueilla jopa uroksia. Saksanhirvi on ajojahdissa haasteellinen eläin, koska usein se pakenee alueelta jo siinä vaiheessa, kun passeja vedetään paikoilleen. Ajon aikana paetessaan ne yleensä tulevat laumana passiketjusta läpi, jolloin niitä pääsee ampumaan vain muutama metsästäjä. Saksanhirviä toki kaadetaan, mutta niiden määrä on villisikoja ja kauriita pienempi. Viikonlopun aikana ammutaan yleensä 100–200 laukausta ja kokonaissaalis vaihtelee 30–60 eläimen välillä. Kaiken osuessa kohdalleen voi määrät nousta tästä vielä huomattavasti.

Yksilöjahdit

Yksilöjahteja järjestetään kaikille suurriistalajeille. Suosituimpia ovat kauriin kevätjahdit ja saksanhirven ja kuusipeuran kiimajahdit. Yksilöjahdit ovat kestoltaan 3­-5 metsästyspäivään ja ryhmäkoko on 2-5 metsästäjää. Metsästysalueita on ympäri Puolaa ja paikka valitaan asiakkaan toiveiden perusteella. Trofeiden kokoluokka vaihtelee paljon eri alueiden välillä. Yksilöjahdin voi varata kiinteähintaisena, jolloin matkapaketti sisältää kaikki metsästys- ja majoituspalvelut kaatomaksuineen. Toinen vaihtoehto on varata pelkästään palvelut ja maksaa kaatomaksut erillisen hinnaston mukaisesti. Kiinteähintainen jahti sopii mainiosti metsästäjille, jotka haluavat tietää tarkan matkabudjetin jo etukäteen. Pelkkä palvelu/metsästyspaketti toimii parhaiten valikoiville metsästäjille, jotka tietävät tarkemmin minkälaisen ja minkä kokoisen trofeen seinälleen haluavat.

Yksilöjahtien matkaohjelma on simppeli. Pyrimme lennättämään ryhmän kohteeseen aamukoneella ja iltapäivällä pääsee jo jahtiin. Seuraavat 2-4 päivää ovat täysiä metsästyspäiviä, joka tarkoittaa käytännössä kahta erillistä jahtikertaa, yksi aamulla ja toinen illalla. Aamu/iltajahtien aikataulut sovitetaan metsästettävän riistalajin aktiivisuuden mukaan. Ns. turhat tunnit pyritään pyyhkimään pois ja hyödyntämään vuorokauden parhaat hetket tehokkaasti.

Yksilöjahdissa jokaisella metsästäjällä on oma henkilökohtainen opas. Oppaat ovat alueen ammattiriistanhoitajia, ja/tai kokeneita metsästäjiä, jotka tuntevat maaston ja riistaeläinten metkut.

 

Matkakohteet